

Sahlya, jalka- ja luutapalloa harrastetaan aktiivisesti muun suomalaisen yhteisön kanssa. Samassa rakennuksessa on mahdollisuus harrastaa balettia ja tanssia taitavien venäläisten ohjaajien johdolla. Yksityisiä musiikkitunteja on myös tarjolla. Aikuisille Tatjaana Anttilan VENAJAN KIELEN KURSSIT, alkeis- ja jatkokurssi.
Koulumme on perinteisesti tehnyt syksyisin ja keväisin leirikouluretken kuuluisaan Zavidovon lomakylään, jossa mm. presidentti Kekkonen aikoinaan metsästeli villisikoja. Leirikoulussa urheillaan, ulkoillaan, tutustutaan luontoon, saunotaan ja rentoudutaan.
Muita retkiä tehdään Moskovan alueelle opetukseen liittyen.
Koulu järjestää vuosittain pikkujoulun Moskovan suomalaisille ja heidän ystävilleen. Tämä sponsoreiden ja talkootyöläisten yhdessä uurastama suosittu juhla on tuottanut koulun kassaan tarpeellisia summia erilaisten kustannusten peittämiseen.
Syyskuun ensimmäisenä lauantaina koko suomalainen yhteisö suuntaa koulun järjestämälle iloiselle piknikristeilylle Moskova-joelle. Risteilyllä nautitaan mukavasta seurasta ja musiikista. Rannalla grillataan ja uidaan.
Zavidovo