


Tervetuloa - Dobro pozhalovat Moskovan suomalaiseen peruskouluun!
MSP on suomalainen koulu Moskovassa. Koulumme on yksityinen, ja sen ylläpitäjä on Suomalainen koulutusyhdistys ry. Oppilaamme ovat pääasiassa yritysten ja suurlähetystön palveluksessa olevien suomalaisten perheiden lapsia. Opetuskielenä on suomi. Päätoimisia opettajia on kolme ja sivutoimisia kolme.
Oppilasmäärä
Koulussa on ala- ja yläasteella yhteensä 36 oppilasta, joista osa on kaksikielisiä (venäjä-suomi).
Lukuvuoden 2007-2008 luokkakokoonpanot ovat seuraavat: 0-2 luokilla 14 oppilasta, kolmannella neljä, neljännellä viisi, viidennellä kuusi, kuudennella yksi, seitsemännellä kolme, kahdeksannella yksi ja yhdeksännellä luokalla kaksi oppilasta.
Koulun sijainti
Koulumme sijaitsee Leninskij Prospekt 78:ssa. Tähän osoitteeseen koulumme siirtyi syyslukukauden alussa 2003. Lähimmälle metroasemalle on pari kilometriä. Busseilla pääsee koulun lähelle.
Tilat
Koulullamme on n. 660 neliömetriä luokkatiloja, urheilukenttä, pelikenttä (talvisin luistinrata), urheilusali, teknisen työn luokka ja ruokala. Oppilaiden käytössä on useita tietokoneita. Samassa rakennuksessa toimivat myös ensimmäisessa kerroksessa ruotsalainen, toisessa italialainen ja 4. - 5. kerroksessa japanilainen koulu. Koulujen välillä harrastetaan yhteistyötä. Koulun ja lastentarhan tilat ovat rakennuksen kolmannessa kerroksessa.
Alueemme on erittäin hyvin vartioitu.
Koulumaksut
Koulun lukuvuosimaksu on korotettu vuoden 2006 alusta 5000 euroon koko lukuvuodesta.
Koulussamme tarjotaan päivittäin lämmin ateria, joka ostetaan Helsinki-talolta. Ruoka on suomalaistyyppistä. Aterian hinta, oppikirjat ja muu opiskelumateriaali sisältyvät lukuvuosimaksuun.
Terveyspalvelut saadaan lähetystössä suomalaiselta terveysasemalta.